tiistai 4. joulukuuta 2012

4. Luukku: Joulukukat


Joulukukat on myös ihania ja tuovat loppusilauksen kodin joulupukuun. Itse tosin olen vähän nirso niiden kanssa, ja oikeastaan minua viehättää todella paljon vain joulutähti, sekin valkoisena (ehkä siksi ettei minulla ole vielä ollut valkoista joulutähteä.. tänä vuonna sen aion hankkia! :D ) Kyllä punainenkin on ihana, mutta valkoinen olisi vielä ihanempi. Taikka mikäs siinä vaikka kantaa pöytään molemmat! 


Viime vuonna mies osti minulle Amarylliksen, mikä tosin kuihtui jo ennen joulua. Viherpeukalo kun olen :D Mutta sekään ei hirveästi iske minuun.. Onhan se joo ihan nätti, mutta en tiedä mikä siinä minun silmääni mättää :/


Hyasintit on myös vähän semmosia etten niitä ihan heti osta/hanki kotiin, nekin ovat vähän... miten sen sanoisi, tylsiä ja liikaa yhdennäköisyyttä Amaryllikseen. Hyasintit eri väreissä samaan aikaan ihasteltuna ovat kyllä hirmu nättejä, mutta sitten kun sen yhden kantaa kotiin ei se enää olekaan niin hieno :D


Jouluruusu onkin minulle uusi tuttavuus, jonka olemassa olon bongasin itseasiassa vasta 5 minuuttia sitten. Saattaapi tua olla että olen siitä kuullut tai jopa nähnyt, mennyt vain samantien aivotoiminnan ohi eikä jäänyt muistiin :D 
Tämä kukka oli kyllä ihan kaunis, ehkä meille sitten tällainen?

**
Huhhuh, tuntuipa jotenkin ihan turhalta jutulta, mutta minkäs teet, mulla on hirveä kriisi keksiä aiheita näihin luukkuihin, ja vielä on 20 jäljellä!! :D


Kuvat Plantagen & Lähetäkukkia

Kukkivaa pakkasentäyteistä joulunodotusta kaikille! :)
-V-

4 kommenttia:

  1. Itse huolisin noista minkä tahansa joulukukaksi. Todennäköisesti kuitenkin ainakin hyasintin hankin tuomaan jouluista tuoksua kotiin ja joulutähtihän on jo perinne. Se oli hauska, kun Marokossa näin joulutähtipuun. :D Siellä se kasvoi ihan luonnostaan sellaisena pensaan ja puun sekamuotona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsit, voin vaan kuvitella miten hienolta se puu on näyttänyt : O ! Olis semmonen hieno omallakin pihalla varmaan :D

      Poista
    2. Haha, mun oli ihan pakko googlettaa, oli kyllä näky :D

      Poista
    3. No olin minäkin hieman hämilläni, kun aina vaan nähnyt sen joulunaikaan ruukussa. :D

      Poista