sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

DREAM



Tänään on ollut niin tapahtuma rikas päivä että! Aamulla lähdettiin kiertelemään suurta krääsäkauppaa parinkymmenen kilometrin päähän, siitä sitten taas kilometrejä minun kummieni mökille kahville ja siitä mummolaan, lapsen myötä nykyiseen isomummolaan grillaamaan ja viettämään päivää. Illasta sain idean käydä viimein raiaamassa minulle luvattu ruskea pinnatuoli ullakolta. Sitten reippaana tyttönä sen hioin ja maalasin ja jätin vielä kuivumaan, huomenna sen saa omaan kotiin! Viimein! 

Tuli sitten ostettuakin jotain kauan himoittua, yläkuva antoikin jo osviittaa. Nimittäin tekstillinen sisustustarra! Ensimäinen meidän kodissa, toinen tarra on tulossa postissa kovaa vauhtia, eli sen saapumista odotellessa. 
En millään löytänyt tarralle mitään paikkaa mihin laittaa, kun jokaisessa fiksussa seinässä on TAPETTI! Lastenhuone on ainoa tapetoimaton, mutta sinne en sitä halunut, joten teksti päätyi tattadaa,,
eteisen kaappien oviin.




Huomasin myös tarjouksen, jonka mukaan ostaessa yhden Gladen One Touchin, sai kaupanpäälle mukaan kolme kaakelitarraa. Mutta ei meillä ollutkaan yhtäkään valkoista saatika tuon kokista kaakelia.. Joten länttäsin ne keittiön kaapin sivuun.


Nauttikaa auringosta, vielä kun se näkyy! ;)
-V-

Tyynysota


Hupsista, "sisustustyynyt" jäi yliviivaamatta. Mutta tässä vain vähäpuheinen, yksinkertainen ja ytimeksä haastepostaus:


-V-

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Tuleva Leipuri-kondiittori esittäytyy.


Jaa, että tämän näköinen kakku sieltä loihtui. Kaikki oli hyvin, kunnes tajusin sokerimassaa olevan liian vähän. Eli, se ei riittänyt tarpeeksi hyvi reunoille, ja reuna repeili ja meni möykyille sitä yrittäessä silottaa. Päällisestä nyt tuli ihan okei, ehkä keksin vielä jonkun varasuunnitelman millä peittää rumat sivut. Tai annan olla, rikkihän se menee koko kakku ensimäisen lapioniskun osuessa. Ja olen vakavissani harkinnut Leipuri-kondiittorin kuvaa, ehkä jos lähettäisin kuvan tästä kakusta, pääsisin säälistä sisään jos vaikka oppisin jotain.
Sisältö kakusta vaikutti hyvin lupaavalta, päätin testata jotain uutta ja käytin välissä pilttejä. Täytteet ovat hyvin yksinkertaiset, kermavaahto-kuningatarpiltti-banaani-persikkabanaanipiltti. Saas nähdä miltä maistuu ;)
Kostutukseen käytin tattaraa, Angry Birds limua!

Voileipä kakkukin onnistui SISÄLTÄ aivan mahtavasti, tuntuu että söin pelkkää täytettä enemmän kuin laitoin sitä kakun väliin. Taivaallista! Välissä on siis vain kanaa, majoneesia (maustettu currylla), kurkkuinen salaattia ja raejuustoa. Sisällys siis kuin suoraan Luojan luoma, mutta päällys jäi vähän ankeaksi, kovan kiiren takia. Sain kakun juuri valmiiksi ja kaappiin piiloon, meni 15 minuuttia ja kakun sankari seisoi oven takana ! Huh. Ehkä panostan koristeluihin sitten syksyllä kun pikku V täyttää vuoden.. Tai annan jonkun muun tehdä sen, mutten sitten annakkaan. Vaikka tekisin itse kuinka huonosti, olen silti niin kunnianhimoinen, että TÄYTYY saada tehdä itse.


Ja kau(hei)niita kakkuja piristämässä, ihana aamuaurinko, kivaa että palasit taas! :) Onnistuisikohan grillaamaan lähtö tänään? Eilenkin paistoi aurinko, mutta tuuli niin kovaa että olisi mitään nuotiota saanut syttymään, saatika siinä puuskassa pysymään makkaraa ritilällä.


Hyvää vapun odotusta ja viikonloppua!
-V-

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Juhlatunnelmaa odotellessa..

Kuva Unelmasoppi

Heissan taas! Tulin kertomaan ihanista löydöistä! Ensimäisenä päätin tilata viimein kauan haaveilemani tuotteen, eli sisustustarran. En katsellut sivustoja ja vaihtoehtoja kuin korkeintaan 5 minuuttia kun löysin sen sykähdyttävän ja must-have-tarran pikku V:n huoneen seinälle, nimittäin Unelmasopin "Rakkauden puu" tarran, hintaan 18,50 €, sitä odotellessa! Oi että !


Käytiin tänään myös taas katsastamassa vahinkotavarakeskusta josta nappasin mukaan kahdella eurolla ihanan kangaskorin, joka jo täyttyikin roinalla ja härpäkkeellä :D ja väärinpäin kuvatun avainnaulakon sain vajaalla viidellä eurolla, odottaa vain seinälle pääsyä ja hyvän paikan löytämistä :)

Sitten kuulumisia; 
Pikkuveljeni täyttää lauantain 17 vuotta, ja päätin järjestää hänelle pienimuotoiset kekkerit, joihin nyt tuli kutsuttua vain sisarukset ja isäpappa sekä sylikummi ja joitain ystäviä. Sisarukset eivät vain pääse tulemaan :/ Tämä juhlaidea lähti siitäkin että a) on tehnyt tavattoman kauan mieli täytekakkua ja kanavoileipäkakkua ja b) haluan päästä harjottamaan kakkukoristelunäpräystä, siksi kaivelinkin kakku blogeja, ja löysin Kinuskikissan blogista ihanan inspiraatiota antavan kakun, vähän tyttömäisen mutta saa kelvata!

Kuva Kinuskikissa

Tkemäni kakku tulisi ilman lehteä ja tekstiä, ideana vain päällystää kakku ja härpäköidä siihen tuollaisia kuvioita ja väriksi vaihtuu sininen.

Olen aikasemmin elämässäni tehnyt vain kolme täytekakkua, joskus isälle ja joskus ihan vain huvikseen ja viimeksi pikku V:n ristiäisiin noin nelisen kuukautta sitten. Se oli vielä ensimäinen sokerimassa/vaahtokarkkimassa koristelu kokeiluni ja siltä vähän jäi näyttämäänkin, mutta hyvälle se maistui:


Voileipäkakkua pääsen väsäämään ensimäistä kertaa elämässäni YKSIN. Saas nähdä mitä siitä tulee, aamullakin olisi aikainen herätys että ehdin saada kaiken valmiiksi ennenkuin veli saapuu tähän päähän suomea, sillä juhlat ovat yllätys ;) ja olen vielä hereillä! No, kerrottakoon että niin höpisee ja kikattelee kolmen tunnin unien jälkeen tuo meidän pienempi V:kin..

Öitä!
-V-

torstai 26. huhtikuuta 2012

Viimeinkin

Tulipa kyllä eilisen lämmön ja pakahtumiskuuman jälkeen niin masentava mieli kun aamulla ikkunasta ulos katsoi. En tiedä miten muualla päin suomea, mutta täällä hämeessä on ihan harmaata. Ankeutta lisää vastapäisen talon remontointivaihe, jossa seinät ovat harmaat ja pressuja heiluu syystuuleen verrattavassa puuskassa vähintään aavemaisesti. Onneksi kävin eilen taas rullailemassa, kun ilma salli :) Eikä ole vielä kertaakaan tulleet edes paikat kipeiksi! Johtuuko matkan pituude(n puuttumisesta)sta..

Kuitenkin, päätin tänään viimein käydä tuumasta toimeen ja huputtaa meidän keittiön tuolit. Tältä siis näyttävät tällä hetkellä:


Kunhan mies pääsee töistä niin mennään ostamaan jostain valkoinen (tai ehkäpä joku muu kiva sävy) rulla kangasta, ja eikun tuumasta toimeen. Saapa nähdä saanko toteuttaa postauksen "Kun luulet olevasi askartelun #1" vol. kakkosen. Jälkeen kuvia sitten kun homma valmista! :)


Löysin myös Sisustus ja Sepustus- blogista kivan asetelman eteisestä, jossa oli peili ja sen alla pari hyllyä. Päätin toteuttaa tuon meillekin käyttämällä tätä peiliä, (valkoisen maalipinnan jälkeen) ja seuraavalla Ikea reissulla napata pari valkoista lackia sen alle olkkarin tyhjälle tarvitsen-jotain-seinälle. 

Harmaata päivän jatkoa! 
-V-

Kaapin sisältö (jossain muualla)


Tältä näyttää kaapin sisältö silloin, kun äidin pitää kiireessä kylään lähtiessä löytää lapselleen juuri SE vaate. Älkää hätäilkö, kaaos on jo selvitetty.. 


Tämä näky on aika yleinen omallakin vaatekaapilla, toivottavasti ei ole periytyvää.

-V-

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Kriisiä

Tiedän että rikoin lupauksen vähintään jokatoinenpäväisestä bloggaukesta. Pahoitteluni. Mutta parempiin asiohin;
Kevät on viiimeinkin tulossa! Näkymät noin kuukausi taaksepäin olevassa postauksessa on kadonneet, ainakin melkein! On tullut bongattua jo leskenlehtiä, valko sekä SINI vuokkoja ja sitruunaperhosia! Ja tietenkin iki-ihana aurinko :) vaikka tänään olikin sateinen päivä, saa luontoäiti sen ehkä anteeksi niiden kahden lämpöisen päivän takia, ja etenkin jos lämpö palaa pian. Minä hullu kun eilen puin vielä toppatakin päälle, eipä mennyt kauaa kun se lähti niskasta.. 


Meillä on olkkarissa sellainen ongelma kun hullunmyllysikinsokin tv-kalusteet:

Meillä siis kirjahyllyjen väli näyttää tällä hetkellä tältä. Johtoja pitkin sseinää, tavaroita sikin sokin kun siinä rako mihin niitä työntää ja muutenkin niin ei-silmää-miellyttävä nurkkaus. Ollaankin miehen kanssa katseltu IKEAN, jyskin, maskun ja muiden mahdollisten kalustekauppojen tarjontaa, jos löytyisi jokin valkoinen suht koht edullinen, (mieluiten alle 200 e) noin 140 cm leveä ja melkein yhtä korkea ihan mikä vain kivan näköinen senkki, lipasto yms. jossa olisi takalevy jonka taakse piiloon johdot jäisivät, mutta ei ole vielä löytynyt :/ kivoja löytyi, mutta olivat liian matalia. 
Mietin välikköön myös jyskin maui penkkiä, mutta sekin liian matala.. Se oli kyllä tosi kiva, voisin sen halajata vaikka makkariin, eikä esitteessä ollut paha hintakaan, 80 e. Taitaa vain tarjous mennä jo ennenkuin meillä varaa..


Loppukevennykseksi väärinpäinkuva todistetta siitä miten viherpeukalo neiti V on. Tulppaanit säilyi hengissä jopa kaksi päivää! 


On se mun mieskin aika viherpeukalo, saanko esitellä, rakkaudella kasvatetut ruohosipulit:


Hyvää keväänalkua ja toivotaan että se aurinko paistaa! :)

-V-

perjantai 20. huhtikuuta 2012


Heipparallaa! Päätin repäistä, ja hoitaa koko kakkos viikon loppuun kerralla. Elikkäs käsitellen jutut tekstiili, keittiötarvike ja yllätyksellinen asia sisustuksessa. Aloitetaan siis tekstiilillä;


En tiennyt taaskaan oikeen mitä ihmettä tähän kuvaisi joetn päätin ottaa kuvan törkkupeitoista. Niitä meillä on monia monia monia ja aina niitä tulee haalittua lisää jos jonkin väristä ja näköistä. Kuvassa siis vain murto-osa oikeasta määrästä. Peitoilla saa helposti uutta ilmettä niin makkariin kuin olkkariinkin. Se siitä, seuraavaan :)


Keittiötarvikkeeksi pääsi tämä, joka pävä käytössä oleva suolamylly! Vaan ei ole enää.. toissapäivänä ruuvailin viimeiset muruset pois :( Mutta, on se tyhjänäkin niin ihana!

Yllätyksellisestä asiasa en ottanut kuvaa. En osannut. Se on nimittäin se, että kotimme ja sisustuksemme on AINA jotain ihan muuta mitä olen suunnitellut ja mistä pidän. Koti ei näytä yhtään siltä/ole sitä tyyliä josta pidän mutta kaikki ehkä aikanaan. Nuoriahan tässä vielä ollaan ja ehkä ymmärrettävää ettei ole vielä ollut oikein varaa hankkia mitä haluaa, kunhan on tarpeelliset ensin. :)

Tänään suunnistetaan pikku V:n kanssa käymään Hyvässä Kunnossa hakemassa mulle kahden viikon lahjakortti, jonka sinne voitin! :) Muutenkin ruvennut tulemaan kauhea terveys-liikunta-laihdutus intoilu, liekö kesän lähenemistä. Yksi päivä söin jopa kaurapuuroa aamiaiseksi, mitä inhona koko sielustani. Meni siinä mutustellessa varmaan puolisen tuntia ja 2 isoa lasillista vettä, että sain kaiken nieltyä. Huh.
Kauheasti mietin kaikkia mitä syödä ja millon ja mitä tehdä ja millon, mutta mitään ei tapahdu. :D Aika yleistä, ottaen minut huomioon.. Mutta, ehkä tämä lahjakortti nyt starttaisi sen innon TEHDÄKIN jotain.
Kaikki aikanaan :)
Hyvää alkavaa viikonloppua kaikille! 

-V-

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Vihdoinkin oma netti!

Nyt se tapahtui! Meidän oma netti alkoi viimein toimia kovan taistelun ja kädenväännön kautta! Joten, bloggailu hiljaisuus loppuu tähän. Edellisestä postauksestakin on jo näköjään yli viikko.. hui. Mutta nyt yritän bloggailla ainakin joka toinen päivä :) Jos vain materiaalia riittää.. 
Jatkan aihetta nyt sisustuskuvahaasteella, ja vieläkin junnataan toisessa viikossa vaikka pitäisi varmaan olla jo koko haaste tehtynä..


Tällä kertaa vuorossa valaisin, joka onkin vähän sivusta aihetta haettu. Kyseessä ei ole lamppu, mutta jonkinlainen valaisin silti, nimittäin lyhty jonka pelastin mummolasta. Se on vielä vähän huonossa kunnossa, likainen, pölyinen ja ruosteinen ja toimittaa virkaansa vielä parvekkeella. Mutta ideana on maalata tämä JOSKUS ja myös vähän putsailla ja sijoittaa makuuhuoneeseen yhdessä toisen samantapaisen mustan lyhdyn kanssa, josta en nyt napannut kuvaa :/


Ja ihanaa että kevät saapuu viimein! Vaikka välillä onkin tullut taas takatalvi päiväksi pariksi, mutta ei onneksi pysyvästi. Rullaluistelu kaudenkin olen aloittanut! Ja yrittänyt käydä rullailemassa joka päivä jos vaan aika ja sää sallii. Hyvää kevään alkua kaikille muillekkin, ja toivotaan että se kesä tulee pian! :)

-V-

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Säästäminen alkaa tästä!

Kirjoittelin jo aikaisemmin päivällä, mutta oli pakko tulla kirjoittelemaan uudestaan!
Olen pitkän aikaan masennellut kun ei ole oikeastaan varaa muuttaa sisustusta suuresti, eli huonekaluilla ja vähän kalliimmilla tavaroilla, taas lueskelin muiden blogeja ja katselin iiihania koteja ja märehdin itsesäälissäni, kunnes päätin kasata yhteen kaikki mitä haluan ja mitkä riittäisivät tuomaan sen jonkin omaankin kotiin ja tällainen kollaasi siitä tuli:

Kuvat IKEA

Hinnat ovat noin hintoja, pyöristelin niitä vähän ylöspäin mutta siis nuo kaikki kun saisin olisin aivan hurmiossa! Ja lopulta laskiessani, ei hintaa tullutkaan oikeastaan niin paljoa, noin 400 euroa. Ja laskeskelin myös että jos haluaisin syntymäpäiväkseni heinä-elokuulle niin pitäisi säästää siis noin 100 e kuussa, mikä on meidän tämänhetkisellä budjetilla aika paljon, mutta toivottavasti sen arvoista. 

Eli siis, meillä on olohuoneessa vain yksi sohva (tällä hetkellä kaksi, toinen sysiruma moduulisohvan osa joka tekee matkaansa parvekkeelle, mutta on tyssähtänyt olohuoneeseen siihen asti kunnes saan pirttituolin pois tieltä) ja se on punainen. Sohva on aivan iiihana muodoltaan ja olemukseltaan MUTTA väri vain on niin väärä, niin väärä. Eikä tietenkään ole sellainen johon saisi päälliset vaihdettua!! argh! saisikin :/
Ja tämän takia haluan meille siis uuden sohvan ja vähän neutralisointia räväkkään olkkarin värimaailmaan. Nojatuolista olen haaveillut ja kertonut aikasemminkin, indiran päiväpeitto meillä on jo kahdesti, sinisenä ja ruskeana, mutta sen halajan valkoisena :) Mattoja myös tarvitaan koska meillä on niitä hyvin vähän, ja tietenkin pyykkisäkki. Sellaista ei ole koskaan ollutkaan, koska entisessä asunnossa oli pyykkikaappi mihin sai kaapin omaan koriin viskastua pyykit. :)

Siskollani on vähän samantapaiset pyykkisäkit kuin tuo JÄLLin mutta ne ovat erivärisiä, ruskeita ja valkoisia, muistaakseni tekstillä "LAUNDRY" ja taannoin on citymarketista ostanut, mutta eipä niitä enää siellä näy :/ vai onko joku nähnyt?

Tällaista! Pistäkää peukut pystyyn että säästämiseni onnistuu, koska vaikka olen tooodella pihi, en ole mikään säästäjätyyppiä.. :D

-V-

Yksinäisyyttä

Jatketaanpa sisustushaastetta eteenpäin, ei tässä muutakaan puuhaamista ole, kun ukko lähti viemään pikkuveljeäni takaisin keskisuomeen päin :) En nyt oikein tiennyt mitä somisteilla meinattiin; koriste-esineitä vai mitä? Otin kuitenkin kuvan jostain mitä en ole vielä saanut seinälle mutta odotan kovasti. Toisaalta en ole vielä oikein päättänyt mihin ne sopisivat/olisivat hyvät. Mutta siis nämä naulakot jotka ostin joskus jostain säläkaupasta 1,25 e kappale hintaan :)


Samalla tässä jaan kuvia joita räpsin aamulla pirttikaluston penkistä, jonka päällystämisestä ja raijaamisesta keittiöön puhuin taannoin. Tältä se siis näyttää:


Tässä syyn miksi haluan päällise vaihtaa; hirveä väri, kuluneisuus ja lika.


Penkkien alla on kätevät säilytyslokerot, kyseisessä tosin näkyy edellisen asukkaan mitä lie mm. vauvan sukka. :)


Inspiraatiota odotellessa!

-V.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Lastenhuonetta

 Tättärää! Nyt pitääkin päivitellä taas, kun netti on niin ei täältä malta pysyä erossa. Vaikka ulkona on kiva ilma.. hyödynnettiin sitä kumminkin jo käymällä piiitkällä kävelylenkillä ja samalla vähän tarkistelemassa lähitienoon jalkakäytäviä että kuinka paljon hiekkaa niissä on, jos vaikka vielä tänään tai huomen illalla avaisi rullistelukauden! :) Rullistelu on mulle kuin henki ja elämä, talven yli on aina rankkaa kun ei pääse rullien päälle.. :(

Nyt siis postaus jossa pääsee esille pikku V:n ihan ikioma huone, ja sankari loistamaan myös itse kuvissa, kun kuvanottohetkillä tirsoja veteli sängyssään.
Ensimäisessä kuvassa näköä ovelta otettuna, matto on vielä väliaikainen, joku sinne piti viskaista. Halajan huoneeseen iiiisoa pyöreätä (miksei neliskanttistakin mutta mieluummin pyöreää) nukkamattoa, tietenkin jossain maanläheisessä värissä :) Verhot puuttuu, ne ovat kovaa vauhtia matkustamassa siskon eteisestä meille, kunhan ne joskus muistaisi napata mukaan..


Aikasemmassa postauksessa näkyvät kaapit wsiis pääsivät tähän, ja olivat juuri sopivat ja muutenkin ihanat, kiitos vuokraisäntä <3


Vihdoinkin kiikkutuoli sai arvoisensa paikan! Se olisi kyllä sittenkin saanut olla jonkun muun värinen.. vaikka valkoinen? Mutta, uskonpa että neiti isompana pitää mieluummin tästä väristä, hänen huoneensahan se on :) Lackin päälle olen pitkään halajanut V puukirjainta ja pehmoleluja istuskelemaan, mutta kaikki aikanaan.


Siellä se ylpeä huoneen omistaja nukkuu äidin uuden rakkauden kanssa! Himoitsin tuota tyynyä pitkään kunnes sen raaskin ostaa, yllätys yllätys löytötexistä, hintaan 5 euroa. Toinen vaihtoehto olisi ollu yhden mopon kuvalla, mutta autot oli kivempia :)


Löysin myös koneen uumenista kuvan meidän edellisestä keittiöstä (älkää katsoko sotkua..) ! näköjään heinäkuulta 2011, vaikka vasta syyskuussa muutettiin.. taitaa kameran päivät olla sekaisin :D


Loppukevennykseksi kuva puutarhuroinnistani! Kasvatin siis yrttiruukkuihin viherpeukalokokeiluna rairuohoa, ja kappas, SE KASVAA!


Hyvää pääsiäsien jatkoa!

-V-

Ilmeilyä


Heissan taas pienen tauon jälkeen!  Ensimäisenä kerron, että kohta saadaan VIIMEINKIN netti kotiin! Käytiin nimittäin pitkän ei-juu-kylläpäs-nokun keskustelun jälkeen hakemassa meillekin Elisa Viihde. Ja tätä vastaan olin siis minä, koska olen niin paljon kuullut kyseisestä mekanismista negatiivista kommenttia, mutta päätin suostua ja katsoa nyt miten toimii.. Digiboxi ainakin toimii, mutta nettiä (ja tallentamista :/ ) pitää odotella vielä ainakin pääsiäispyhien ohitse.. Tänä iltana kävin kuitenkin lainaamassa isäukolta nettitikkua, oli niin kovat vierotusoireet jo päästä vähän omiin maailmoihin netin syövereihin! 



Mutta, tämä postaus kertoo meidän makuuhuoneetsa ja sen alustavasta järjestelystä ja ilmeestä. Lisäksi siinä salaa hyödyntää kuvia ja jatkaa sisustuskuvahaastetta, jos se vaikka joskus pääsisi maaliin. Räpsin kuvia kyllä vaikka mistä ja kaikesta kivasta josta haluan kertoa ja höpistä, mutta parempi vähän jaotella juttuja eri päivityksiin, niin on plan B niille jaksoille kun ei mitään ole :)

Tässä siis kokonaiskuva meidän makuuhuone kaikessa tyhjyydessään:


Tässä kuva toisesta kulmasta, sängyn päädystä napattuna, ja tämä nurkka/tila on sellainen jossa kaipasin vähän vinkkejä, miten täyttää se. Matto siihen on tulossa, mutta se odottaa pesemisinspiraation saapumista häkkikellarissa. Mietin kerran että voisin mummolan vinttien syövereistä mennä kaivelemaan jotain kivaa, jos vaikka tekisin löydön ja haalisin sieltä pinnatuolin, jonka laittaa vain nököttämään siihen, ehkä jokin kukkavaasi tai lehtiä päälle :) saas nähdä..


Otin lähempää kuvaa yöpöydistä, (isoista mustista kaiuttimista/mitkäliehifistelyt, joilla ei ole tällä hetkellä muuta virkaa..) koska pääsen samalla esittelemään osaa viime päivien hankinnoista. Ikean joku-lamppu minulle siunaantui FB:n kirppisryhmistä löytönä ja vain hintaan 1,50! ja seon ihana!
Ja en todellakaan muista onko sininen kuppi tullut esiteltyä ennen, koska sain jonkun pakkomielteen rupea haalimaan näitä kippoja ainakun näen niitä ja en enää muista mikä on millonkin ostettu.. Mutta liila finmarin tuikku tuli mukaan Löytötexistä hintaan 1 e !


Ruskean kipon ostin viime keskiviikkona myös löytötexistä eurolla :)
Ja nyt on haastekin hoidettu tältä erää huh!


En tiedä, miksi otin taulusta lähi kuvan, mutta olen aina ennen inhonnut taulua koska sille ei ole ollut mitään sopivaa paikkaa väriltään/kuvaltaan, kunnes oivalsin että sehän on kuin tehty makkarin tämänhetkiseen värimaailmaan. :)


Sitten halusin esitellä jotain mitkä niiiiiin pännii mua tässä asunnossa, nimittäin meidän vaate/säilytyskaapit, ja eniten oven KAHVAT! Onneksi ne voi vaihtaa, kunhan raha sallii.. Kaappien sisäosakin on kamalaa, koska hyllyt on kuluneita ja törkyisiä, mutta ne ei onneksi näy päälle päin..


Ja loppukevennykseksi jotain mihin rakastuin, kun luin Ikean parveke/terassi kalusto kuvastoa. Nimittäin ensimäisellä aukeamalla oleva "asetelma" Jäin ihan tuijottamaan, eikä toisaalta kalliskaan, koska en halua lattialaattoja, kun meillä "kokolattiamatto" parvekkeella, haluan haalia vain senkin ja jakkarat! Ja jotain tuollaisia kasveja :)


Hyvää alkanutta ja jatkuvaa pääsisäistä kaikille!

-V-

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Tauon katkaisua

No niiin..
Blogi tauossa menikin vähän oletettua pidempään, mutta nyt täällä takasin! Muutto on saatu suurimmilta osin tehtyä, mutta bloggailussa on silti vähän tökintää, koska meillä ei ole vielä nettiä niin tulen silloin tällöin tähän isäukolle tien toiselle puolelle käymään koneella joten pääsen kirjoittelemaan :)

Perjantaina siis aloitettiin muutto, ja ensimäistä kuormaa odotellessani räpsin kuvia tyhjästä asunnostamme, ja tässä huoneista pläjäys:


Tässä kuva olohuoneesta kauniissa tyhjyydessään. Älkää huomioiko ruskeaa sohvaa, se oli asunnossa valmiina ja se on mennyt aikoja sitten jo roskalavalle.


Tämä on meidän makuuhuoneesta, joka näytti tyhjänä tosi pieneltä, ja ajattelin että kun sinne laittaa sängyn ei sinne muuta mahdukaan, mutta kappas, kun laitettiin sänky paikalleen, jäi huoneeseen ammottava "mitähän tähän laittaisi"-tila. Sitä suunnitellessa.. 


Tässä on hyvin outo ja mitäänsanomaton kuva pikku V:n huoneesta ovelta päin. Eipä oikeastaan muuta sanottavaa tästä kuvatuksesta.


Ja lopulta kodin sydän, eli keittiö, tosin ovelta kuvattuna.


Noniin, parempaa kuvaa V:n huoneesta, sivussa olevat kaapit tosin siirtyivät vasemmalla olevalle pikkuseinälle, ja olivat siihen enemmän kuin täydelliset.


Ja keittiötäkin paremmasta suunnasta, kuvasta jää tosin pois jääkaappi, ruokakomero ja siivouskaappi, mutta on se ihana ! Uuni ja pesukone eivät oikein kyllä edusta... Onneksi pesukone on menossa vaihtoon!


Ja olkkaria sisältä päin kuvattuna. Huomatkaa tyynyjen elegantti asettelu. ;)

Harmi kun ei tullut otettua kuvaa lähtiessä suht koht valmiista kodista :/ Mutta yksi juttu on pakko jakaa! Meille oli jätetty parvekkeelle pirttikalustoon kuuluva kulmapenkki, jossa oli järkyttävät-likaiset-siniset pehmusteet, joten otin projektikseni joku päivä vaihtaa päälliset valkoiseksi ja kiikuttaa ihanuuden keittiöön! :) Tässä tällä erää kaikki... kait?

-V-