keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Living Room - Asumis Huone


Tjaa, se olis enään neljä haastejuttua tän jälkeen :) Tässä postauksessa piti käyttää aikasempia kuvia, sillä sain äskön otettua tasan yhden kuvan tämän hetkisestä luukista, koska juuri kun olin ottamassa ikkunan suunnasta kuvaa niin kamera pimahti ja patterit loppui :/ Ja kokeilin ainakin 10 patterit läpi eikä missään ollut sen verran virtaa, joten köyhäksi jäi.


Makkari on edelleen ihan samanlainen kuin ylläolevasssa kuvassa, vain matto vaihtui, ja tämä siirtyi makkariin ja toiselta sohvalta lähti valkea peitto. Eli aika samalta näyttää, matto vain on vähän eri ja näköjään pari esinettäkin vaihdellut paikkoja. Uusi matto ei oikein sykähdytä, mutta kyllä se kelpaa siksi aikaa että pääsen joskus laiskuudestani ja käyn pesasemassa toisen samanlaisen kuin yllä oleva matto, mutta vain puunlehti kuvioisen ja saan sen olkkariin! Sitten tämä raitamatto pääsee vaikka pikku V:n huoneeseen :)


Ja tässä kuvaa vanhalla matolla parvekkeen suunnalta; kaikki samanlaista paitsi matto, edelleen :) 
Ja lapsi hieman eri paikassa :D



Alotin eilen suursiivon, joka jäikin sitten kesken tapaturman takia. Olin tooodella huolimaton, ja pikku V: pääsi tippumaan naama edellä sohvalta, että sitä itkua mikä tuli molemmilta, no ei muutakun soitto ukkoselle töihin että alas tulla, mennään käymään päivystyksessä tarkistuttamassa vaikka likka ihan normaali olikin. Siellä sitten istuskeltiin 2 h 15 min sen takia, että mentiin kääntymään lääkärin huoneessa ja kuulemaan "jos ihan normaali, niin ei hätää." Tuonhan olisi voinut vaikka vastaanottava hoitajakin kertoa?
Noh, onneksi selvittiin vain säikähdyksellä!

Tänään jatkoin siivon loppuun, ja ei, en saanut minkäänlaista järjestystä kaappeihin, tuntuu että ovat vaan enemmän hullun myllyä :D

Mutta näihin terveisiin :)
-V-





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti