torstai 14. kesäkuuta 2012

Turhispostaus

Arvatkaapas mitä? Kello on melkein kolme yöllä, ja tämä neiti valvoo. Miksi? Koska pikku V: päätti repäistä ja pamahtaa kipeäksi- Heräilee 10 minuutin välein kun ei henki kulje kun on iiihan nokka tukossa, voi toista.

Tässä valvoessa (en pysty nukkumaan..) en keksi mitään tekemistä, päätin tehdä yhdistetyn kuulumiset postauksen ja jo oikeasti kohta saapuvien 1-v synttäreiden haave/suunnittelupostauksen.

***

Tänään oli taas sellainen ei-oltu-yhtään-kotona päivä, lähdettiin kahdestaan viilettämään pikku V:n kanssa jo 10 aikaan ystävättärelleni aamukahville, jossa viivyttiinkin muutama tovi. Siitä sitten päätin lähteä läheiseen ostoskeskukseen katselemaan vain, näkyisikö tuttuja kun en jaksanut kotiinkaan mennä ja tuhlata hyvää päivää. Matkalta bongasin onneksi kauas muuttaneen ystävän veljensä kanssa, sekä toisen ystäväni ja jäimme viettämään päivää porukalla, ja myöhemmin ukkokin liittyi seuraan.
Kotona käytiin vain kääntymässä ja päätettiin lähteä uimaan, mutta koska kello oli jo ehtinyt vierähtää illeman puolelle pääsi pikku V mummolaan pariksi tunniksi hoitoon. Pääsi käymään pitkästä aikaa mummon ja papan kanssa saunassakin! Sitten tultiin viimein kotiin ja kello olikin niin paljon että vaan lösähdettiin sohvalle :)


Pikkuinenkin pääsi kokeilemaan J:n hienoa lätsää :) Ja hyvältä näyttää!

***

Tattaraaaa...

Kuva Kakkuhelmi

Menin ja tilasin Kakku Helmen JUHLAKAKUT kirjan! :) Olen syyhynnyt kirjaa jo pitkän tovin, ja nyt päätin että no himskatti, pistetään tilaukseen, hintaakaan ei ollut kuin 25 e ja vielä ilman toimituskuluja!
Joten hopi hopi muutkin tilaamaan aivan syötävän näköinen kirja TÄSTÄ!
Tulisipa se jo.

***


Kuva Flick - Bakerella


Synttäreille tulee tietenkin jokin aaivan hieno kakku, joka on jo päätetty ja jää siihen asti pimentoon. Tosin mieli varmasti muuttuu vielä monet kerrat tämän 4 kuun aikana..
Ja tietenkin täytekakun lisäksi, haluan kokeilla väsätä pitkästä aikaa jotain hienoja muffinsseja, ehkä juustokakun ja tietenkin voileipäkakun. Tai sitten pyydän anoppikokelasta työstämään voileipäkakut.. 

Kuva Kotiliesi

Joskus sain mieheni tädiltä aivan mahtavan "booli"-reseptin joka oli tavattoman hyvää! Nimittäin sekoitettuna suhteessa 60/40 keltaista jaffaa ja muistaakseni Multivital nimistä mehua. Sitä siis myös ;)

Koristeiksi paaljon vaaleanpunaisia ja valkoisia ilmapalloja, ehkä myös värikollaasiin sopivaa serpentiiniä tms. Kukkia tietenkin ja ajattelin myös (jos into riittää) koristella tarjoilupöytää vaaleanpunaiseksi maalatuilla kävyillä! Päässä liikkuu niin paljon hienoja visioita kaikesta että en millään jaksaisi odottaa! 
Mutta toisaalta aika saisi pysähtyä, kohta meillä ei enää ole vauvaa :) Pieniä vaatteitakin on tullut jo tosi paljon, piti ne ensin myydä pois alta, mutta niin haikea mieli tuli niitä viikkaillessa että kyllä ne vielä meille jää. (ja itseni tuntien jää ikiajoiksi..)

Hyvää loppuyötä kaikille :)
-V-



1 kommentti: