sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Inspiraatiota, turhuutta ja hehkutusta


"Oli torstai ilta, kun sankarimme Viivi tunsi päässään outo kihelmöintiä. Inspiraatio oli saapumassa, kun hän katsoi mielestään tylsän oloista olohuonettaan. Se oli ihan lähellä, kunnes hän oivalsi, mitä piti tehdä. Hän pyysi uljasta miestään kantoavuksi, kun päätti että tv-tasojen tulee olla päällekkäin, ja niin he nostivat ja lopputulos oli mitä täydellisin ja lisää tilaa tuovin."

Joskus oikeasti haaveilin kirjailijan urasta, mutta kun vähän vanhempana kuin sillon 12-vuotiaana oivalsin, etten oikeasti voi vain melkein suoraan kopioida jotain lempielokuvaani tai kirjaani muokattuna versiona, jätin haaveeni. Mm. ala-asteella kirjoitin monta ainetta melkein kuin suoraan jostain Disneyn elokuvasta.

Mutta siis alunperinhän aihe oli tosiaan muutos olohuoneeseen, kun kasasimme tv-tasot päällekkäin. Nämäkin tasot siis kuuluvat kirjahyllyyn, josta ei ole koskaan tainnut olla koko kuvaa. Ne nimittäin olivat "oikeassa" kasassa vain silloin kun asuimme edellisessä kodissamme. Nämä tasot siis kuuluvat vierekkäin, ja niiden päälle kuuluu kaksi tällaista ylähyllykköä. Mutta koska kirjahylly on niin massiivinen ja tilaa vievä, niin koimme paremmaksi ratkaisuksi jakaa osasia vähän sinne sun tänne. Toinen yläosa tosin on varmaan ihan käyttökelvoton, koska seon parvekkeella ja saanut päälleen vähän vettä ja lunta ja multaa ja vaikka mitä.. :D


Tulipa sumea kuva, mutta siis laitoin olohuoneesta rahin sitten ikkunan eteen tuomaan vähän lisää istumatilaa. En edes muista, olenko sitä maininnut, mutta se kuuluu sohvan "puuttuvaan" koloseen, jolloin siitä tulee levitettävä sohva. Yksi yö kokeilimmekin tätä että millaista on nukkua, eipä se rahi oikein tahtonut pysyä paikallaan ja rakosetkin tuntui ilkeästi selän alla. Joten mieheni tykkääkin kutsua tätä omaksi häpeä sängykseen, johon joutuu nukkumaan kun en huoli häntä jonkun yhteenoton jälkeen viereeni :D Eipä hän tosin ole siinä yötäkään joutunut nukkumaan (vielä..)

Ja voi ei! Olisi pitänyt ottaa kuva, ostin nimittäin uuden tyynynpäällisen khih. Mutta en jaksa ruveta sähläämään ja laittelemaan korttia kameraan ja kuvailemaan ja bla bla bla, voin vain kertoa että seon ainakin sävy sävyyn hyvin pinkkien verhojen kanssa ja on tätä "keep calm and carry on ft. kruunu yläpuolella" sarjaa :D En tiedä mikä niiden oikea nimi on (kertokaa!) mutta minun tyynyni tekstinä on "Drink Martins And Seduce The Gardener" ja maksoi paikallisessa halppishallissa vain 2,5 euroa!


Samaisesta halpahallista olen piiitkän aikaa kuolannut kuvassa näkyvää puista kahvilootaa, mutta kun se on ollut ihan hirveän kallis, eikä sille tulisi muutakuin koristekäyttöä en ole sitä raaskinut ostaa.. Meillä kun kahvi on aina yhdessä ja samassa purnukassa, missä on sellainen ihme vipu joka annostelee kahvin oikean määrän, eli kerran vivusta veto niin tulee yksi mitallinen kahvia :D 
Mutta siis, tästä on jo aikaa kun löysin tämän täysin ehjän ja uudenveroisen purnukan läheiseltä kirpputorilta vain 0,50 eurolla! Ja pakkohan se oli napata mukaan ;)

Nyt jatkankin ihanaa, vapauttavaa ja mieltä hellivää ihan oman ajan iltaa, kun pikku V on jo nukkumassa ja mies lähtenyt aika aikoja sitten juhlimaan ystävänsä syntymäpäiviä, eikä vielä toivottavasti ole tulossa kotiin, niin saan rauhassa katsella Prison Breakin ensimäistä tuotantokautta ja syödä juustonaksuja, pätkiksiä ja dumleja, nom nom!
(Okei, annoin pikku V:llekin varmaan 5-7 pätkis mini bitesiä, ja olisitte nähnyt sen virran määrän joka tuli, neiti juoksi olohuoneen pöytää ympäri samalla nauraen melkein tukehtumiseen asti, valehtelematta melkein kymmenen minuuttia.. voi äiti rukkaa :D)

-V-




keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Haaste: Tammikuu


Hei apua! Oma tekemäni haaste ja menin senkin sitten UNOHTAMAAN! Suokaa anteeksi todella paljon, korjaan asian heti ja yritän parhaani mukaan muistella viime torstaita..

Hyvä Teko

Hyvä tekoni? Hyvä tekoni?! Miksi en muista torstaista oikeasti yhtään mitään. Muistampas, nyt pikkuhiljaa, olimme anoppilassa kylässä ja se oli hyvä tekoni, että viimein pyysin mieheni hyvin nuorta siskoa meille kylään, kun on pitkän aikaan sitä pyytänyt! :D

Aamiainen

- Tähän voin vastata suoraan että ei mikään. En oikeasti muista koska viimeksi söin aamiaista... 

TV- ohjelmat

Telkkariakin katson aika harvoin, mutta viime torstaina katsoin uuden lässynlää löytöni, nimeltään Teinielämää (10 things i hate about you) se on aivan ihana! :D Sitten tuli katsottua perus seuraamani sarjat eli Salkkarit, Käenpesä ja Uusi päivä. Taisi Isän tyttökin torstaina tulla, eli myös se. 

Hauskin juttu

Tämä on oikeasti niin vaikea että ihan suosiolla skippaan koko kysymyksen.. :D

***

Tässä kuussa muistan ihan varmasti täyttää haasteen oikeana päivänä! Lupaan!

-V-

tiistai 5. helmikuuta 2013

Sitä sun tätä ja vähän tota.



Tättärää, nyt sitten tiedätte mieheni nimen lisäksi myös hänen ikänsä :D En vaan jaksanut ruveta muokkaamaan kuvaa ja pistää nimeä yms. piiloon, ei kerkeä, paistan samalla tässä lettuja kun postailen.. :D 
Elikkäs, tällaisen synttärikakun taiteilin miehelle viime perjantaina syntymäpäivän kunniaksi!

***



Tunnelma kuvaa, kun viimein sain ikean lamppuihin lamput! Nyt on paljon kivempi viettää iltaa olkkarissa kun ei tarvitse olla katon täysvalaistus päällä.. Rekvisiittana myös maitopullo ja läppäri :D

***



Käydäämpä nyt monta aihetta läpi samassa postauksessa, vaikka voisinkin ne jakaa eri postauksiin, sillä ei oikein ole nyt ollut mitään kirjoitettavaa ja päivitystahti on aika harva.. Ostin siis viimein lisää naamanpesuainetta, ja tällä kertaa kokeiluun pääsi tämä! Edellisessäkin on vielä pohjat jäljellä, koska olen niiiin nirso käyttämään näitä kalliita mömmöjä, että edellinenkin on vuoden 2011 joululahja siskoltani.. Jätin sen jämänkin (ihan oikeasti) kaappiin, siltä varalta kun tämä sitten joskus vuonna 2015 ehkäpä, loppuu.

Ostin myös muutakin :D (olen kyllä tuhlaillut vaikka mihkä ja mihin nyt viime päivinä, suurimmaksi osaksi pikku V:n vaatteisiin ja kaikkeen turhaan krääsään..) Nimittäin vähän uudenvuoden lupauksen pitoon tuovaa motivaatiota, oman kahvakuulan! Paino on hurjat 4 kg, vaikka juuri 5 minuuttia sitten luin joltain kuntoilusivulta että naisten hyvä alotuspaino on 6-8 kg, mutta tääkin meinaa tappaa mut! :D Mä oon vaan niin hento ja heikko <3



Loppukevennykseksi pitkästä aikaa meidän pikku neidistä, joka sai serkulta iiiiiison kasan kirjoja ja niitä innoissaan katsellaan joka päivä! :)


(Toivon että siskoni keskisormi vain sattuu olemaan osoitussormena, eikä sen perinteisessä tarkoituksessa..)

maanantai 28. tammikuuta 2013

Elämän uusi aikakausi


Ooh, katsokaa minkä viimein kotiutin! Tosin tästä on jo aikaa, mutta niiden paristojen takia mennyt esittely vähän myöhäiseksi :D On kyllä niin outoa, kun viimein on seinäkello, ei siitä vieläkään osaa katsoa kelloa vaan tulee silti etsittyä puhelinta tai katsottua telkkarista kello. Ja paraatipaikalle kellonen pääsi olohuoneen ovensuuhun! :)


Kuvanlaatu taas täys kymppi, kun meillä tuossa kohtaa niiiin hämärää, enkä osaa kameraanikaan niin hyvin käyttää että saisin hyvän kuvan, salamalla kun ei kellosta näy mitään kun heijastaa sen takaisin, mutta pointti tuli selväksi :D

-V-

Haaste vuodeksi 2013


Mietitte varmaan mikä ihme tämä on? Tämä on juuri äsken kauhealla funtsimisella kehittämäni haaste KOKO vuodeksi 2013! Ensin ajattelin että voisin ruveta kerran kuussa  tekemään postauksen meidän koko päivän ohjelmasta, mutta sitten sainkin idean toteuttaa tällaisen haasteen, jossa on jokaiselle kuulle neljä aihetta, ja jokaisen kuun haasteosuus tulisi toteuttaa kuun viimeisenä päivänä, ja suurimmaksi osaksi kerätä aiheisiin "vastaukset" siitä päivästä, mutta toki tarpeen vaatiessa menneestä kuukaudesta.
Olipahan sekava selitys, toivottavasti ymmärsitte :)

Voisinpa vähän selventää jokaista kohtaa, tuleepahan kirjotettua pitkästä aikaa kunnolla :D

Tammikuu

- Hyvä teko, eli päivän hyvä teko. Mitä teit ympäristön-, perheen-, kodin-, elämänasenteen tai minkä tahansa hyväksi?
- Aamiainen, tämä nyt on selvä juttu. Eli mitä söit aamiaiseksi?
- Tv-ohjelmat. Meillä kaikilla tulee tuijotettua töllöä, joten kerro, mitä kaikkea tänään tuli töllöstä töllättyä!
- Hauskin juttu, mikä sai sinut tänään nauramaan ääneen tai sisäisesti? Miten ehkä mokasit tai nolasit itsesi, joka lopulta olikin aika hauskaa?

***

Helmikuu

- Päivän väri, mikä väri tänään hallitsi? Aihe on vapaa; mieli, koti, pukeutuminen?
- Juomat, eli mitä kaikkea tuli tänään kulauteltua!
- Paras biisi, luultavasti kuulit tänään jossain musiikkia, mikä niistä sävelistä oli päivän pelastus?
- Hiukset, elikkä vaikka tukka olisi ollut kuinka sekaisin, tänään paljastetaan blogimaailmalle miltä kutrit tänään näytti!

***

Maaliskuu

-Välipala, mitä tänään napsit välipalaksi?
- Kevään tulo, ollaan jo maaliskuussa, joten miten olet huomannut erityisesti tänään merkit kevään tulosta?
- Ajatus, mikä oli tänään mieleenjäävä ajatus?
- Sukat, millaiset sukat tänään vedit jalkaasi?

***

Huhtikuu

- Juhlan aihe, tämä on ehkä paremminkin koko kuun kattava kysymys, eli oliko tässä kuussa synttäreitä, häitä mitä vain mikä antoi aihetta juhlaan?
- Herkuttelu, mitä herkuttelit tänään, vai herkuttelitko ollenkaan?
- Esine, mikä esine oli tänään suuressa roolissa? Ehkä avaimet, joita etsit aamulla? Mikä vain.
- Aamun askareet, miten aamusi lähtee käyntiin? Mitä pitää tehdä että saat silmäsi auki ja kropan hereille?

***

Toukokuu

- Päivän asu, nimi kertoo kaiken.
- Muutos, oletko tänään tehnyt muutoksen jossain tai saanut sellaisen aikaiseksi?
- Uutinen, eli uutinen joka jäi tänään mieleen
- Mielipide, oliko sinulla tänään jostain mielipide ja millainen?

***
Kesäkuu

- Kesän merkit, tämänkin nimi kertoo kaiken, eli mitä näet ympärilläsi jotta tiedät olevan kesä?
- Ranta-asu, jos lähdet rannalle, mitä puet päälle? Koko uikkari, bikinit, mekko, sortsit vai kenties jotain muuta?
-Viilennys keino, tämä kuulostaa tosi hassulta :D Mutta ajatuksena on kertoa omat niksit viilennykseen kesän kuumina hellepäivinä, öinä, iltoina.
-Illan riennot, mitä teit tänäiltana? Ehkä ystävien kanssa liikenteessä, kullan kanssa kotona vai miten?

***

Heinäkuu

- Auringonlasku, otapa siis kamera käteen ja juokse pihalle kauneimpana keltamollukan laskuhetkenä!
- Lämpötila, kirjoitushetken ulkolämpötilä siis esiin :)
- Kesäruoka, mitä sinä syöt kesällä? Saman lailla kuin muulloinkin, vai onko grilliruoka ykkösenä? Mitä sitten grillaat tai muuten herkuttelet juuri kesällä?
- Kesä kotona, miten kesä näkyy kotisi sisustuksessa?

***

Elokuu

- Päivä tunnilleen lävitse, ei ehkä ihan tunnilleen mutta suunnilleen että miten teidän tämä elokuun viimeinen päivä meni ja mitä tehdessä :)
- Mitä söit tänään? Elikkäs sitten listaamaan kaikki suuhun laitetut synnitkin ja kertomaan, mitä sitä tänään syötiinkään?

***

Syyskuu

- Kylmään valmistautuminen, ilma viilenee ja talvi lähenee, hurrrr, mitä sinä teet selvitäksesi lähestyvästä hyisestä kaudesta?
- Syksy saapuu, miten huomaat syksyn saapumisen?
- Ostokset, tämäkään tuskin tarvitsee kovaa selitystä, eli tuliko tänään shoppailtua jotain?
- Ruskaillan touhut, nyt kun on jo viileää eikä pihalla viihdy kaikki aivan samanlailla kun kesällä, kerro, miten sinä kulutat syysiltojen ajan?

***

Lokakuu

- Joko on lunta? Kysymys kertoo kaiken
- Talvitakki, millainen on tämän talven takkisi? Tai millaisen aiot hankkia/millaista halajat?
- Lämmittävä juoma, kerro oma lämmin suosikkisi tunnetuista tai jaa oma reseptisi :)
- Talven värit, tämäkin on vähä niin ja näin miten kysymyksen tulkitsee, joten jätänkin tämän ns. "säännöittä" eli voit kirjoittaa mistä vain, miten talvi näkyy asuväreissäsi, kodin väreissä, ulkona väreissä tms.

***

Marraskuu

- Milloin heräsit? Eli milloin silmät tänä aamuna räpsähtivät auki uuteen päivään!
- Seuralaiset, tänään kerrotkin keiden kaikkien kanssa vietit marraskuun viimeistä päivää :)
- Fiilistely, fiilistele ihan mitä vain, nyt saa hehkuttaa!!
- Lahjatoive, tähän saa esittää vain yhden tai tehdä jo valmiiksi joulua varten kunnon listan siitä, mitä toivoisi kohta jo taas saapuvalta pukilta.

***

Joulukuu

- Ensimäinen maku suussa, mikä oil vuoden viimeisen päivän ensimäinen maku?
- Raketti sumua, näkyikö raketteja jo? Millaisia?
- Lupaukset, eli mitä lupasit tulevaa vuodenvaihdetta varten :)
- Palkitse itsesi, jos jaksoit oikeasti olla mukana koko vuoden tässä tuulessa temmatussa haasteessani, palkitse itsesi, ja muista palkita itsesi myös kaikesta muusta mitä saavutit vuonna 2013!

En jaa tätä mihinkään erityiseen blogiin, koska en kehtaa tupata tätä kellekkään "väkisin" vaan jokainen saa napata sen täältä mukaansa ja tehdä! :)

-V-





sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Mielen ailahteluja.

Kylläpä viime postista taas vierähtikin aikaa, tämä johtuen siitä, että kameran patterit loppui, enkä saantu aikaseksi/ikinä muistanut niitä ostaa. Eikä minulla oikeastaan ole ollut mitään mielekästä kirjoitettavaa ilman kuvia, ja kännykällä taas tulee niiiiiin huonoa kuvaa, että päätin vain sitten antaa postausten olla kunnes saan itseäni niskasta kiinni ja eilen sitten viimein muistin ostaa paristoja!

 Ja vamaan muistatte miten puhuin siitä mintunvihreästä värityksestä meidän kotiin/olkkariin. Eihän siitä mitään tullut, vaaleanpunainen vei voiton! Katsotaan sitten kesämmällä jos värimaailma vaihtuisi :D Tässä siis kuvasaldoa nyt meidän vaaleanpunaisesta olohuoneesta, kuvat ovat kaikki vähän erilaisia sillä innostuin leikkimään Picasalla :D



Kokonaisvaltaisesti siis on tämän näköistä, ainoa suuri muutos on siis verhot ja sohvilla olevat piristeet ja tietenkin muutamat esineet.


No ohhoh kun tulikin sitten huono kuva, mutta tästä nyt jotenkin saa selvää :D Ja joku varmaan jo huomasi että tattaraa..


Viimeinkin jo marras-joulukuun vaihteessa tilatut HM:n blingbling tyynyt saapuivat ja eilen ne kävin ärrältä hakemassa :) On en kyllä vielä ihanemmat luonnossa kuin kuvassa, kannatti odottaa! Näiden lisäksi on tullut muitakin tyynynpäällis/tyynyostoksia, kuten tämä röyhelö, jota olen pitkään katsonut prismassa ja hintaa ollut vain 5 e, mutta sitten viiime viikolla sen viimein nappasin mukaan, ja ihana on :)


Toisen blingblingin seuraksi pääsi läheiseltä "krääsäliikkeltä" ostettu sydämen muotoinen ihana pehmoinen tyyny, jossa siinäkin vähän blingblingiä mukana :) Ja tietty vanha kunnon mopotyyny ja kaikki höystettynä pinkkiin vivahtavalla X-tran halppisviltillä!


Nämä ihanat kynttilät kun näin prismassa, ne oli pakko napata mukaan! Eivät kyllä luonnossa ole noin värikylläiset, ihan vähän vain vaaleanpunaista sävyä.


Kaappien uumenista löysin joskus viime tai toissakesänä ostettua "koristehiekkaa" joka tosin koostuu muovisista pienistä palloista, ja niiden sekaan karahviin kävi hyvin valkopinkki orkidea :)


Pikku V:n joulupossu sai jäädä koristamaan Bestån päällistä kahden jo aikaisemminkin nähdyn, tosin poikkiolevan, kruunukynttilän kanssa :)

***


Kevennykseksi kuvatodistetta siitä, miten on oikeasti laitonta ja rikollista myydä minulle mitään kasveja, nämä yllä olevat eivät vissiin viikkoakaan sitten ole ostettu ja katsokaa niitä, voi luoja.

Mutta, alan jo vähän edistyä, näiden kanssa samaan aikaan ostettu sant paulia on mitä kauneimmassa loistossaan keittiössä :)


Joulutähdetkään eivät ole ihan kuolleita, mutta sinne päin!

-V-

tiistai 15. tammikuuta 2013

Uudet tuulet


Viimein sain Jotexin paketin perille! Jee! Elikkäs paketti sisälsi uuden päiväpeiton, vihdoin valkoisen :) ja samaan sarjaan kuuluvat tyynyn päälliset, sekä kaksi muut tyynynpäällistä ja pussilakansetit :) Jee! Nyt makkari näyttää paljon pirteämmältä ja isommalta, tosin päiväpeitto ei ollut niin paksu ja "jämäkkä" kuin oletin, joten se menee heti ryttyyn.. 


Tyynyjä huonolla kuvanlaadulla vähän lähempää. Valkoisissa takatyynyissä lukee Home Sweet Home :)
Tosin vielä makuuhuoneen ulkonäköä nyrpistää nurkassa lojuva pöytäryhmä, josta yritetään kovaa vauhtia päästä fb-kirppareilla eroon, kun ei raaskisi mäkeenkään heittää :)


ja tämä ryhmä siis myydään koska viimein sain myös jotain muuta ihanaa.. nimittäin tattararaa:


viimeinkin valkoinen pöytäryhmä! Ja kaikenkukkuraksi halvalla ja vielä isompi kuin entinen :)

***

Ja sitten toiseen aiheeseen, tein muutama päivä sitten postauksen jossa kerroin että meidän tämän kevään väripilkut koostuu vaaleanpunaisesta ja pinkistä. Noh, muutin mieleni. Katselin muiden blogeja joissa tämä toinen väri jyllää ja ne ovat IHANIA! Väri on muutenkin ihana ja olen iltaisin ennen nukahtamista visioinut meidän kotia sen värin vallassa :3 Ja viimein päädyin valitsemaan sen, kun tämä artikkeli tuli minua vastaan lueskellessa vanhoja Divaaneja:


Ja kuvastakin paljastuu, että tämä toinen väri on mintunvihreä!
Sitten katselin aikani kuluksi kaikenmaailman kuvastoja ja JYSKin mainoksestakin löysin iihanat tuolinpäälliset nykyisten sinisten tilalle!


Kohta puoliin lähdenkin katsastamaan kauppojen tarjontaa tämän värin kanssa :)
Jos onni suo, niin illalla sitten päivitystä kevään väreistä ;)

-V-