sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Eighteight.


Heippa taasen! Tällä kertaa taas kakkuilu postausta perjantailta!
Olin pitkään miettiny että kohta pappa täyttää 88 v. pakko yllättää hänet jollain ihanalla kakulla! Arvatkaapas muistinko koko juttua, ennenkuin sinä syntymäpäivänä? Mies oli juuri ilmoittanut lähtevänsä enonsa kanssa siellä käymään, joten sain kiiressä 1,5 h aikaa väsätä kakun. Jätin sitten ukon vatkaamaan munia ja juoksin lähikaupasta hakemaan suklaata ja sokerimassaa :D

Tein vain pikaisesti saman valkuais+kermavaahto+suklaa täytteen, ja vain yhden välin. Päälle sokerimassaa ja sivuille kermavaahtoa, pari kukkasta ja kynällä numerot ja voila!


Mikä mahtavinta, kakku ei todellakaan näyttänyt enää tältä 20 km päässä perillä ollessaan joten onneksi otin kuvan heti valmistuttua :D Jouduin nimittäin osan päällimmäisistä kermanypyistä pistämään sillä putelilla josta painamalla tulee kermavaahtoa. Moni varmaan tietää sen olleen viho viimeinen virhe :D Eiköhän ne sulaneet ja sitten edesauttaneet auton lämmön kanssa muunkin vaahdon sulamista ja sitä oli joka paikassa. Siinä sitten kaivoin laukusta kosteuspyyhkeitä ja räävin sormella ylimääräisiä kermavaahtoja pois. Perillä hain veitsen ja silotin äkkiä reunat ja kappas, kehtasi sen viedä papalle asti :D Joten hyvää 88 v. syntymäpäivää pappa!

Huomenna pitäisi lähteä sitten aikasin liikenteeseen ja hakea Squires Kitcheniltä saapuneet pastavärit ja tehdä pari logokoristetta sekä rusetti valmiiksi tiistaiksi Monster High kakkuun. Pelottaa jo valmiiksi että mitä tästä tulee :D 

***


Pikku V:stä ei olekaan ollut pitkiiin aikoihin kuvaa joten loppukevennykeksi kuvatusta mietn iloisia meillä ollaan hiekkiksellä :D

-V-

torstai 18. huhtikuuta 2013

Pastel Swirl

Tuntuu nykyään että jokainen postauskeni alkaa pahoittelulla pitkästä postausvälistä :D Tällä kertaa syynä on se että kyllästyin vaan niin meidän tietokoneeseen missä ei toimi A ja S kirjaimet ja irtonäppäimistökin liitelee ties missä, joten päätin pitää taukoa niin kauan kun saan itseäni niskasta kiinni kirjoittamaan On-Screen näppäimistön avulla. Mutta eipä sitten tarvinnutkaan, sillä ihana ystäväni J lahjoitti meille tänään tarpeettomaksi jäneen läppärinsä :) Toiselta ystävältäni sain lisäksi kaksi hänelle turhaa LACK hyllyä, tosin koivunväristä haaveilemieni valkoisten tilalle mutta ihania silti, kiitos molemmille!

Ja Lack hyllyistä puheen ollen, että mua osaa kismittää! Yhtenä iltana noin kello 11 seikkailin torissa ja löysin paikkakunnaltani valkoisen käyttämättömän lackin hintaan 2 e! Kello oli sitten niin paljon etten enää kehannut ottaa yhteyttä vaan jätin sen huomiseen. Noh, enhän sitä tietenkään enää muistanut ja sinne se sitten jäi ja oli mennytkin kun lopulta sen muistin.. :(

***
Kohta rakas pikkuveljeni täyttää huimat  18 vuotta viimeinkin! Olenkin odottanut sitä pitkän aikaa ja yrittänyt saada inspistä monta kuukautta että millaisen kakun tänä vuonna kyhään kun on jo taidot vähän parantuneet 2012 vuoden tästä kakusta :D 
Hainkin muuten yhteishaun alkaessa kolmeen eri paikkaan leipuri-kondiittorin perustutkintoon, mutta ykkösenä tähtäimessäni oli päästä Stadin Aikuiskouluun opiskelemaan ja odotankin innolla ensiviikkoa jolloin luultavasti tulee (jos tulee) kutsu 3.5 pidettävään pääsykokeeseen! Iiiik!

Takaisin synttärikakkuun, kaivelin miljoonia kuvia ja tallensin inspisotoksiakin koneelle mutta sitten viimein se vaan loksahti kun näin Sweetapolitan sivuilla ihanan, yksinkertaisen oloisen mutta silti näyttävän kakun!
Ajattelin samaa kakkua käyttää myös pääsykokeessa jos siellä on sellainen osio missä täytyy luoda jokin taidonnäyte :D Ja kakkuhan on tämä:

Kuva Sweetapolita

Ihana liukuvärikakku! Ajattelin tosin tehdä värit alhaalta ylöspäin liilasta sinisen kautta mintunvihreään johon päälle tulee hennonsinisiä marsipaaniruusuja :) Täytteeksi aion tehä saman valkuais-kerma-suklaamössön kuin Angry Birds kakkuun. 

Makeisiin tunnelmiin jätän teidät!
-V-

torstai 4. huhtikuuta 2013

Turhaantuneisuus


Hei hei, ja hyvät myöhäiset pääsiäistoivotukset! Miten meni pääsiäinen? Meillä se meni kotona ollessa, tivolissa ja kahvitellessa lähipiirissä. Sekin oli ja meni, sen lyhyyden takia en siihen koskaan mitään sisustakaan, henkkoht nimittäin pääsiäiskoristeet, eli tiput, munat, ruohot, sulat, vitsat yms. ei vaan sovi mun silmään. Ei ei ei..

Mutta, itse aiheeseen. Minua on pitkään sapettanut meidän keittiö mikä ei oikeen löydä minkäänlaista tyyliä, on keskenään modernia ja vanhaa ja romanttista ja ja kaikkea, ja se ei vaan mätsää. Suurin surku keittiössä on meidän ruskeat kaapit, joista olen varmasti ennenkin touhottanut. Kun ne vaan olisivat valkoiset niin meidän keittiö olisi iiiki ihana! Ja kun vielä löytäisin jonkun kivan maton joskus..
Tästä sekasorrosta sain idean ja hain vähän inspiraatiota googlettamalla kivoja keittiöitä joista sainkin sitten hyllyjen järjestykseen yms. vinkkejä ja tosiaan, muutos tapahtui vain avohyllyllä, koristeissa ja kaappien sisällä.


Muumimukit poistuivat, ylhäälle tuli leipäkori ja kahvipurkki-kirppislöytö, toiselle hyllylle jostain ihmeen kumman syystä siihen täysin sopimaton siluettiukko, kermakko jossa on suolaa :D pari kulhoa ja aterimet. 
Alimpaan hyllyyn tuli sitten nuo ihanat pastalautaseni ja Heirolin ihanat aaltokupit :)


Ja oih, katsokaa, edistyn! Rairuohot ovat säilyneet jo yli viikon hengissä! (Oikeasti laitoin nämä kasvamaan enkä ole kertaakaan kastellut niitä sen jälkeen vaan mies..)


Omasta päästä sain ajatuksen hyödyntää tätä kannua jonka siskoltani sain. Tässä se on samalla kaunis mutta myös käytännöllinen :)

Tuli kaikkea muutakin kivaa muutosta, mutta kamerasta loppuivat patterit.. *_*
joten lisää tulossa kunhan kauppasta muistaa AAt ottaa mukaan :)

-V-



maanantai 1. huhtikuuta 2013

Haaste: Maaliskuu


Ja sitten päästään haasteen JO kolmanteen osaan, että aika kyllä menee nopeasti. Vastahan oli vuodenvaihde, tänään kun tätä täytän on jo aprillipäivä ja kevät pitäisi olla pitkällä.

Välipala

Välipala.. Eilen taisi välipalaksi olla kahvia, muuten söinkin vaan aamupalan ja yhden lämpöisen ruoan. :D

Kevään tulo

Viikko sitten oli vielä ihan järkyttävä kylmä, nyt se onneksi alkaa vähän lämmetä, viimeinkin! Asfalttikin alkaa jo näkyä, mikä on selvä talven siirtymisen merkki, ja alkaa jo jalkapohjat syyhytä päästä rullaluistelemaan mitä enemmän tietä näkyy.

Ajatus

Eilinen ajatus, suurin minkä muistan on se harmitus, kun pikkuveljeni lähti päivää aikaisemmin kui mitä luulin, ja saa taas odottaa pitkään seuraava näkemistä :(

Sukat

Eilen minulla oli jalassa pastellinsini-pinkki-valkoiset iihana pörrösukat <3

-V-