perjantai 31. elokuuta 2012

Pakko saada!

Kuva IKEA

Pakollinen päivitys jostain joka on pakollinen hankinta seuraavalla IKEA reissulla meidän pikku V:lle, vaikkei se vielä möröistä mitään ymmärräkkään. Mies tosin nauroi ja sanoi että mä tarvitsen itse tuollaisen :D Se on vaan niin ylisöpö! Eli siis IKEA:n SPÖKA yölamppu. Näitä oli punaisena ja "pulleana"kin muttei se ollut niin söötti :/

Lisäksi IKEA:n uutta kuvastoa selaillessani löysin kivan järjestyksen lastenhuoneeseen, jota voisin soveltaa meidän ei-kohta-vauvan-palatsiin, siitä sitten kuvia, kun sen pääsen tekemään ;)

-V-

tiistai 28. elokuuta 2012

Lumottu


Heippa taasen! 
Kyllä se syksy vaan tulla porskuttaa.. Ulkona oli jo ihan vilukylmä! Kohta saa ruveta kaivamaan jo laskettelutakkia kaapista :S Ei nyt ehkä vielä! Mutta kyllä se kesä vaan nyt oli ja meni.. Niin missä vaiheessa?

Mitä meille kuuluu. Mitähän meille kuuluu? Ei mitään erityistä, ei ole tapahtunut mitään. Ollaan vain oltu kotona, mies töissä, nähdään ja tehdään ruokaa, ja molemmat lähtee yleensä omille teillensä hetkeksi ja illat ollaan taas yhdessä. 

*
Aloituskuvana on chilipuska, jonka löysin kirppikseltä hintaan 2 euroa! Kuva oli niin onnistunut, yksi parhaista mitä olen kamerallani saanut aikaseksi, joten se pääsi tietty ensimäiseksi lievittämään seuraavien kuvien laatua, jotka kertovat VIIMEIN saapuneesta H&M:n paketista jonka juuri äsken raahasin ovesta sisään :)




Samalla päästään vähän näkemään mitä olen remannut vessassa. Irrotin siis kaapista toisen oven, jotta saan pitkään himoitsemani avohyllyn johon sitten lätkin kaikkea kivaa. Ylähylly jäi harmi vaan kuvasta pois :/ Siellä koristaa kasa pyyhkeitä ja kaksi löytötexistä ostamaani lasipurkkia kansineen, toisessa vanupuikkoja, toisessa piilareisas. Löydätkö ostoksen kuvasta?

Altaan reunalla olevasta saippuapumppupullosta en edes tajunut ottaa kuvaa! Noo, seuraavaan postaukseen sitten ;) Lisäksihän tilasin aivan ihanan pussilakana setin, siitä jätin tahallaan kuvan ottamatta, kuvailen sitä työssään sitten kun jaksan vaihtaa lakanat ja keksiä jotain kivaa toiseen peittoon sen pariksi kunnes raaskin tilata toisen. (+ 4 pientä "muovikoria" jätin kuvaamatta, ne on vielä paketissaan, en keksinyt vielä mitään fiksua käyttötarkoitusta, ehdotuksia?)

***


Loppuun kuvia siitä, miten sijoitin meidän toisen valkoisen LACKin. Tulin nimittäin siihen tulokseen että kaksi niitä meidän alunperin tosi ison oloisessa olkkarissa on liikaa, kun yksikin on vähän tiellä ja joutui sohvan viereen häpeämään kun näyttää niin täydeltä ja sekaiselta jos se on ssohvapöydän "perinteisellä paikalla".
Joten LACK pääsi pikku V:n huoneeseen odottamaan käyttöään :)


Pikku V on saamassa ihan oikeankin pöytä+4 tuolia mini-ihmisille, kunhan se saadaan joskus tänne tuotua :D Sitten pitää keksiä taas uusi paikka pöydälle.. Mutta näillä tähän asti!

Syksyistä mieltä
-V-

torstai 23. elokuuta 2012

Swan In The Ocean


 Venähti hieman tämä uuden järkän päivittely, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan :) Kuvia ei hirveästi ole, ei kyllä muutostakaan enempää kuin kuvassa. 
Tältä siis näyttää uudistunut nurkkaus:


Tv-taso siis "halkaistiin" ja siihen sijoitettiin meidän toinen telkkari, joten meilla on olkkarissa kaksi televisiota. Toinen, tämä pienempi, on tavallaan peli- ja elokuvatelevisio, johon on kytketty PS3nen, toiseen telkkariin on kytketty digiboxi. Ihan kivan näköistä, ja mukava järjestely, nyt voi katsoa omia ohjelmia samaan aikaan kun pikku V katselee Hoplaansa :D 
Kuvassa näkyy myös kolme neljästä iiisosta sohvatyynystä, jotka mies sai työpaikaltaan, kun ei niitä kukaan muu huolinut. En vielä ole keksinyt niille parempaa käyttötarkoitusta, ne ovat vain kasassa tuossa nurkassa, niitä käytellään isomman porukan kanssa lattialla istumiseen sun muuhun.

Mekin ollaan viimein jonkin verran reissattu taas näin loppukesästä, kerättiin kimpsut ja kampsut ja lähdettiin Savoon äitini luokse yöksi. Lähdimme jo perjantai aamuyöllä 4 maissa ajelemaan, perillä oltiin 8 maissa, vietettiin päivä ja yö maalla, ja sunnuntai iltapäivällä lähdettiin ajamaan takaisin kotiin.


Mammalan tiikerityttö vauhdissa

Maanantaina nukuttiin myöhään, kun miehelläkin oli vapaata, käväisin salilla (joka on muuten uusi harrastukseni, pyrin käymään pari kolme kertaa viikossa) ja sen jälkeen pakattiin taas, jätettiin pikku V kummitädin hoivaan ja porskutettiin kohti Turun Satamaa, josta lähdettiin risteilylle viettämään vuosipäiväämme 
Silja Europalla!








Kuvia ei tullut paljoa otettua, (tai no tuli, onnistuneita noin 1 % loput 99 % on turhia kuvia, kuten hyttikäytävästä, Jokeripokerin näytöstä, jomman kumman kengistä, sekaisesta hytistä yms.)
Maarianhaminasta oli pakko räpsiä kuvia, se on vaan niin kaunis kaupunki! Mainitsinkin miehelle että mitä jos muutetaan tänne, idea ei ollut kovin tervetullut :D




Kyllä sieltä lähti ostoksiakin mukaan, pikku V:lle ostettiin tuttipaketti, paitulitunika, pipo ja taikamuki, joista mistään ei ole kuvaa, sillä kaikki on käytössä ja hujan hajan ties missä :D Mutta suloisia ne oli !
Muutenkin osteltiin oikeastaan vaan karkkia, sipsiä, limupäkkejä ja tietenkin salamitikkuja. Kuvauksen arvoisia olivat tämä Joutsenprinsessa elokuva, mitä olen metsästänyt PIIITKÄN aikaa DVD:nä! Muutama vuosi sitten bongasin sen sittarista 3 eurolla, mutta en tajua miksi ihmeessä en ostanut sitä? Mutta nytkun se tuli eteen, olihan se pakko napata mukaan! Ja Oldtimers-salmiakit sekä Telephone-toffee boxit lähti mukaan suurinosin ulkonäköjensä takia.. :)

Mutta, kello alkaa olla jo todella paljon (yli 5 yöllä..) taidan lähteä ottamaan pikku "yökkärit" ennen lapsosen ylösnousemista :)

-V-

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Yölliset sortumiset



Annan kaikille vinkin:

Älkää ikinä selailko nettikauppojen ihania tuotteita keskellä yötä.

Se nimittäin koitu minun kohtalokseni, nimittäin viimein tilasin kauan kuolaamani pussilakanasetin.
Harmi vain kun en raaskinut tilata kuin yhden, mutta ehkä joskus sitten toinenkin ;)
Kuva H&M

Eli tämä kauneus H&M:ltä ! Yritin löytää jostain muualta ALE-osioista ja muutenkin suht halpoja ihan vain vaaleanpunaista pussilakanaa ja yhtä tyynyliinaa, mutta ei löytynyt :( Tai löytyi, mutta hinnat hipoi pilviä..

Pussilakanasetin lisäksi mukaan lähti nämä ihanat syötävät purnukat vessaan:

Kuva H&M

Kuva H&M

Näiden lisäksi nappasin vajaalla 3 eurolla neljä muovista säilytyskoria, kaksi valkoista ja kaksi mustaa. Ja nyt sormet syyhyten jäädään odottamaan iihanaa pakettia ! 
Huomenna (tänään..) postailen kuvia ja tekstiä siitä, kun mies laittoi tänään hösseliksi ja vaihtoi vähän järjestystä olohuoneeseen, näyttää ihan hyvältä :) Vielä pitää keksiä sohvalle jokin toinen paikka että saa radikaalimpaa muutosta..

Hyvää yötä kaikille! :)
-V-



(psst.. mies ei tiedä vielä mitään mun yöshoppailuista, kerron sitten miten kävi!)



sunnuntai 12. elokuuta 2012

Aika valuu...





Niin se aika vaan menee. Meidän Pikku V: täyttää tasan kahden kuukauden päästä 1 vuoden!

Vastahan siitä haaveiltiin, 
vastahan siitä tehtiin testit, 
vastahan sitä mahaa odoteltiin,
vastahan neuvolassa kuunneltiin sydäntä,
vastahan se ekan kerran mustavalkoisena nähtiin,
vastahan ne ekat potkut tunnettiin,
vastahan se eka hikka tuli,
vastahan sitä laskettua aikaa jännitettiin,
vastahan niitä tavaroita laiteltiin,
vastahan niitä vaatteita viikattiin valmiiksi,
vastahan sänkyä pedattiin valmiiksi,
vastahan ne supistukset tuli,
vastahan se pieni käärö oli ensimäistä kertaa sylissä,
vastahan tultiin ensimäisen kerran kotiin,
vastahan pidin pientä sylissä ja yhtäkkiä itkin ja sanoin rakastavani häntä,
vastahan ne ristiäiset oli,
vastahan kaikki oli alussa.


Eli tämä postaus käsittelee meidän esikoisen ensimäisiä synttäreitä!
Ja perus meiningillä mennään, eli suurimmaksi osaksi tarjoilua + koristeita ja sisustelua :)

Katselin MariMiloCakeDesign -blogin aivan MAHTAVIA ja ihania kakkuja ja kaikkia leivonnaisia, en ole vielä ikinä törmännyt vastaaviin taideteoksiin! Niistä sainkin paljon insipaariota kuten esim. pikkutarjoiluun eli muffinseihin löysin pari varteenotettava suht helpon NÄKÖISTÄ toteutusta, joita voisi kokeilla:

Marimilocakedesign.se


Marimilocakedesign.se


Sitten ne itse "pääosat" eli täytekakku. Niihin löysin kaksi niin silmäänpistävää, osuvaa ja kohahduttavaa kakkua, joita tietenkin vähän (vähän ja vähän..) sovelletaan ja yhdistellään, koska minulta ei ikinä löytyisi taitoa tehdä tällaisia kakkuja, mutta tässä ne ovat, tittidii:

Marimilocakedesign.se



Marimilocakedesign.se

Suunnitelmani siis on tehdä tuollainen "Kaksivärinen" kakkku kuin alhaalla, värimaailma luultavasti sama. Tämä toteutus siksi, että yleensä kuorrutteeni menee liian "lyhyeksi" ja repeilee juuresta, joten tämä toinen värikerros peittäisi sen. Saas nähdä miten käy.
Ylemmästä kakusta mukaan tulee tuo aivan aivan aivan ihana rusetti, jonka teko varmasti menee pieleen, mutta näkee sitten! En millään jaksaisi odottaa 0:)

Lisäksi jaan vielä aivan ihanalta kuulostavan ohjeen jota aion myös taiteilla synttäreille, nimittäin
Dreamin Omar palat-ohjeen! 

Koristeista vain sen verran tässä vaiheessa että edelleen haluan perus valkoisia ja vaaleanpunaisia ilmapalloja sekä hempeää serpentiiniä ja kukkasia :) Anopilta lainataan vielä vaaleanpunaisia mariskooleja pikkutarjoiltavaa varten!
(Hei olen Viivi, olen aina "inhonnut" vaaleanpunaista..)

Näihin tunnelmiin!
-V-




maanantai 6. elokuuta 2012

Kampäk.


Hei taas! Olen todella pahoillani että muutaman päivän tauko venähti vähän pitkäksi, en osannut nimittäin ajatella että kaikki menee näin pitkäksi. Blogitaukoa siksi että meillä oli yksi avoliitto pelastettavana, jonka syistä ei sen enempää, mutta tietänettepä ainakin etten laiskuuttani ole jättänyt kirjoittelematta.
Mutta nyt on taas kaikki hyvin ja jaksaa bloggailla! Välillä vähän ilman mitään fiksua aihetta ja välillä aiheella :)




Sisustuskuulumisia näiden tapahtumien tiimoilta ei itseasiassa ole muuta kuin makkarin muuttunut järjestys. Eli sänky käännettiin poikittain ikkunaa vasten, yhtä LACK hyllyä siirrettiin sängyn yläpuolelle. Päätyyn on vielä pääsemässä koeajalle synttärilahja tauluni, joka vain odottaa hakua. Tai jos se ei käy niin sitten keksitään jokin muu taulu.


Pikkutilpehöörit kuten tikkaat, naulakot sun muu vaan vahtelivat paikkaa, ja niistä tulikin pieni kollaasi sängyn viereen. Lisäksi saimme sängyn päätyyn uuden pienen taulutelkkarin, josta minulla ei ylläri ylläri ole minkäännäköistä kuvaa.. Mutta vaikka seuraavaan postaukseen sitten?

Hyvää loppukesää ja nauttikaa lämmöstä vielä kun sitä on :)
-V-